29.9.2022 on uutisoitu mm. Helsingin Sanomissa ja ylellä HUS-yhtymän suunnittelemasta leikkauslistasta. Syynä 95 miljoonan euron aukko ensi vuoden rahoituksessa.
Leikkauslistalla on Malmin yhteispäivystyksen lopettaminen ja päivystysosaston lakkauttaminen, yhteispäivystyksien lopettaminen Lohjan ja Porvoon sairaaloissa, samoin traumapäivystys. Päivystysrinkejä karsitaan erikoissairaanhoidossa. HUSin nuorisopsykiatrinen tutkimusosasto on tarkoitus lakkauttaa ja kaksi geropsykiatrista osastoa yhdistää. ICT-kuluja vähennetään. Lisäksi on mainittu yksittäisiin kokonaisuuksiin kohdistuvat kustannussäästöt kuten oman tutkimusmäärärahan leikkaaminen, kehityshankkeiden puolittaminen tai henkilöstöetuuksien pienentäminen.
Matti Bergendahl kertoi itse HUS henkilökunnalle suunnatussa vlogissaan siitä, että mitään leikkauspäätöksiä toiminnan supistamiseksi ei olla vielä tehty. Talousarvioprosessia on tarkoitus jatkaa HUS yhtymän hallituksen kokouksessa 3.10
HUS Akuutti on kertonut sisäisessä viestinnässään olevan huolissaan uutisoinnin vaikutuksesta akuuttitilanteisiin ja hoidettaviin potilaisiin. HUS Akuutti haluaa tehdä kaikkensa saadakseen päättäjät ymmärtämään päivystyksien nykyisen hankalan tilanteen ja kuinka vaikeasti suunnittelmat yhteispäivystyksien lopettamisista olisi vaikeaa toteuttaa.
Viime kesä on ollut HUSille ennennäkemättömän vaikea. Sijaisia ei saatu tarpeeksi, siirtoviivepäivät olivat kasvussa, kiireetöntä hoitoa ei voitu antaa ja kiireellisen hoidon hoitotakuurajat paukkuivat pahasti yli. Tilanne ei ole helpottanut syksyyn tultaessa.
HUSin tilanne huomioon ottaen ymmärrämme kaikki, että jos leikkauslista toteutuisi sellaisenaan, olisi se Uudellamaalla ja osittain myös muualla Suomessa hätätilanne erikoissairaanhoidossa.
HUS saa jatkossa rahoituksen neljältä eri Uudenmaan hyvinvointialueelta ja Helsingin kaupungilta sote-uudistuksen alkaessa.
Tämä on selkeä avunhuuto päättäjiä kohti. Erikoissairaanhoito on turvattava jatkossa niin henkilökunnalle kuin potilaillekin.
Nyt vaaditaan päättäjiltä rohkeutta pysähtyä ja harkita tilannetta uudelleen. Emme voi sallia leikkauslistaa, joka vaarantaisi ihmishenkiä ja työpaikkoja.